Oikeastaan ei.. Aurinko paistaa, kevät on täällä, kevyt hiki päällä pihatöistä, kauden päätöspelit lähestyy, vaimo pääsi ensi kertaa vuoteen kampaajalle, Pääsiäisenä paino ei edes noussut, puntilla ja suliksessa tullut käytyä.. Tilanne ookoo, vaikka työpolitiikka edelleen heikoissa kantimissa.

As we speak (write) kausi on B tyttöjen osalta edennyt viimeiseen peliin. Pääsiäisen dramatiikka oli todellista, best of 3 sarjassa ensin kotona tuli turpiin pahasti KooVeelta. Pari päivää myöhemmin pakkopaikassa Tampesterissa komea voitto (en ollut mukana, johtopäätöksiä?) joten maanantaina oli ratkaisupeli Porvoon kotiluolassa. Hallin lehterit pullistelivat, yli 400 paikalla. Joskus aiemminkin taisin mainita tyypillisen urheilukliseen 'hereillä alusta'. Ei kai siellä kukaan nukkunut, on vaan maailman helpoin asia 'analysoida' sanomalla, että ei oltu ihan hereillä. Noh, anyway 0-3 ekassa erässä KooVeelle ja peli ohi? Onneksi kukaan ei ehtinyt poistua hallilta, vaikka Coach Römperi saletisti sitä mietti katsomossa.

Mennään nopeasti eteenpäin: noustaan tasoihin -> vastustaja taas maalin johtoon -> tasoihin -> mennään ohi -> vastustaja tasoihin -> pilkku meille? Ei, puusilmät.. -> jatkoaika -> hawaijipalloa -> läpiajoja -> summeri soi. Näin pikakelattiin draaman viimeiseen osaan. Ratkaisupeli ja pilkkukisa.

Vierelle vilkaisu kertoi, että pääkoutsi Nyrhivaara oli keskittynyt, ja apukoutsi Mr. Erkka Westerlund eli myös täysillä tilanteessa mukana. Mä yritin näyttää viileältä. En ole ihan varma oliko 'nyrkit suussa tuolille käpertyneenä, otsa hiessä, naama valkoisena' -look ollut toimiva tuohon tarkoitukseen. Jengi kasaan, yhteishenkeä löytyy, mutta pallot ei vaan uppoa. Molemmat veskarit liekeissä, meidän viides onnistuu! mutta vastustaja tekee kylmästi myös häkin pakkopaikassa. Jatkopilkut; me vedetään ekana, mutta edelleenkin vihumaali pysyy kuivana. Meidän mokke pitää meidät huikeasti kerta toisensa jälkeen pelissä mukana. Kunnes liika on liikaa, yhdeksäs pari, ja vastustajan laukaus uppoaa verkkoon.

Muutama hetki muistuu omalta peliuralta. Esim. Eurooppa Cupin finaali Helsingin jäähallissa. Oltiin vedetty huikea turnaus Viikkareiden kanssa, alkusarjassa kaatui svedut, välierissä pistettiin toiselle svedujengille pataan 7-1. Finaalissa samainen alkulohko svedugängi vastassa. Siihen asti olin itsekin onnistunut loistavasti, kaikki tuntui liimautuvat näppeihin. Ennen siis finaalia. Vetivät harvakseltaan, mutta kun vetivät niin pääsin aina huikalle, kun pallot kaivettiin verkosta. Jatkoajalla, pallo maalin edessä, ja joku Svenssin tai Nilsson painaa rystyllä läheltä. Kainaloon se taisi jäädä. Ei jäänytkään. Svedut juhlii mestaruutta. Mun henkilökohtainen aika pysähtyy. Tuntuu että olisi maailman yksinäisin ihminen sillä hetkellä. Oli tarjottimella. Mutta ei vaan pystytty.

Samansuuntainen fiilis pääsiäismaanantaina, se hetki kun pallo uppoaa verkkoon ja ymmärretän että tämä taistelu on ohi. Rankkaa. Muutama pelaaja niin rikki, etten voinut edes kuvitella. Sanat ovat melko turhia jälleen. Noh, pronssipeliin on aikaa.

Nyt ei ole enää paljoa, muutaman tunnin päästä hallille, ja uskon että paikalle saapuu positiivisella asenteella varustettu taisteleva lauma likkoja!

Olihan tuossa taas sad storya kuitenkin, mutta näin vanhana ja viisaa..  eli näin vanhana, pystyy kuitenkin ammentamaan nosta epäonnistumisista ja katkerista tappioista positiiviset asiat irti. Kaikki nämä kaudet, kisaprojektit yms ovat NIIIIIIIN paljon muutakin kuin se ratkaisupeli(t). Vedetään pitkä kausi yhdessä, rankkoja treenejä, kipua, kyyneleitä, paljon naurua, hauskoja pelireissua, yhteisiä hetkiä kentän ulkopuolella. Koko kautta ei missään tapauksessa saa vetää yhteen pelkästään muutaman play-off ottelun perusteella. Tai vaikkapa upeaa MM-kisaprojekteja, joukkueen kanssa, jossa tuhansista yhteisistä tunneista vain prosentin verran ollaan ottelutilanteessa.

Kohta kuitenkin mailta pussiin, ja kesälaitumille hetkeksi, mutta sitä ennen haetaan jalometallia tänään, JA HEI! meidän huikeat D tytöt pelaa vielä, aluelopputurnaus parin viikon päästä. En tiedä vielä missä, mutta siellä nähdään, eiks niin? :)