If you can't stand the heat, you don't have to get out of the kitchen. Maybe just turn down the thermostat, or open the window.. Be reasonable, people!

Tästä sitten sellaisella sillalla, että aasia on turha edes mainita, siirrytään päivän teemaan. Kokkipolitiikkaa. Niitä ohjelmiahan ei telkassakaan ole liikaa. Joku Vappu Pimiäkin on jossain julkkisbileissä sanonut, että minäpä tykkään niin ruoasta. No perkele, saat kokkiohjelman. Pari kuukautta eteenpäin ja saat toisen. Hans Välimäki ei ehdi siihen, on neljä muuta kokkiohjelmaa kuvattavana. Laitetaanpa siis tässä blogi uuteen uskoon huikealla ruokaohjeella!

Aiemmin mun bravuuri oli tyyliin 'Uunissa paahdettua makkaraa ala Blöö, herkullisella ranskalaispedillä, joka kruunataan häivähdyksellä tomaattikastiketta, mallia Felix'  ..aka körsäpotut.. Mutta toki valikoimaan on tullut muutakin, härkää grillissä, kanasaalatit, omatekoiset sitruunaiset rosmariinilohkopotut, kuorrutetut pikkukanafileet, ja makaroonilootakin taittuu. Huikea rommicola lasketaan kokkauspoliittiseksi saavutukseksi myös, eikö?

Tänään olikin erikoinen päivä. Näin homma etenee parhaalla tavalla myös lukijan kohdalla. Noudata tarkasti ohjeita!  Tavoitteena possukastike kyseisen porsaseläimen suikaleista ja muussi!

Googlaa ensin possukastike. Samalla tarkista Iltalehdestä otsikot, mieti saako niistä väännettyä hauskaa FB statusta. Lue juuri alkaneen NHL kierrokset jutut, ja suomalaistehopisteet. Huomaa jostain uutisotsikosta että herra nimellä Tu Youyou on saanut lääketieteen Nobelin. Mieti että ansaitsisi palkinnnon myös huikeimmasta nimestä, kenelle voi englanniksi laulaa 'Happy Birthday'  Nauti hetki oman nokkeluuden hedelmistä. Avaa se pirun possuohje.

Suuntaa kauppaan, älä ota ohjetta mukaan, oma muisti riittää hyvin. Ota kori. Kärryt on mummoja varten, jotta ne pystyvät viemään yksin kaupan leveimmän käytävätilan. Sipulit, maustekurkut (ei liity ohjeeseen, mutta ne vaan on niin herkkuja) Snellun maatiaispossusuikaleet, 100% lihaa, ja muutama muu hehkutuslause paketin kyljessä. Tehdään kaupat. Otan 2 x 400 g. Isoa luottoa, tehdään kunnon satsi. Palaa takaisin hedelmäosaston kupeeseen, koska pussillinen pottuja meinas unohtua. Suuntaa takaisin kaupan pohjoispäätyyn. En raaski osta kokonaista litraa punaista maitoa, jolla muussin maku ja kuohkeus maksimoituisi, joten puoli litraa peruskevytmaitoa. Sekin on aika paljon jämerämpää tavaraa kun meidän normilaktoositon maitojuoma. Maitohyllyn kupeesta nappaan voin, ja suuntaan kassalle.

Kassalta palaan samaan saatanan pohjoiskaarteeseen, kuin fanaattisin huuhkajafani, koska ruokakerma ei ollut itsestään hypännyt koriin. Outoa. Siiderit tuntuvat välillä hyppivän.. Oisko tässä? Suolaa, pippuria, ja vehnäjauhoja löytyy kotoa. Ok, kassan kautta, ja keittiöön.

Kunnon paistokasari esiin. Lämmitä ensin kuumaksi, sitten sellainen vajaan säbäpallon kokoinen nokare voita pannulle.  Katso antaumuksella kun möhkäle tirisee, ja sulaa. Mieti oliko tässä vaiheessa jotain jo pahasti unohtunut. Jeh, possupaketit auki, ja maustaminen, reippasti suolaa ja pippuria läskeihin.

Possusuikaleet peliin. Anna tsuibaleiden paistua hetki, ja sillä aikaa nappaa taidokkaasti sipuli, tai pari. Heitä ilmaan ja koppaa selän takaa. Et onnistunut? Vahva sama. Katso kun toinen koira nostaa päätään, mutta toteaa että sipuli, no thanx. Kokeilepa samaa sillä Hookoon Blöööllä... Silpu sipuli taidokkaasti (kyllä osaan!) Sitten koiransyömä, mutta ergonomisesti toimiva paistinlasta kehiin, ja kääntele tsuibaleet. Kuullota sipuli. Nauti tilanteesta, jossa saat käyttää sanaa kuullota. Koska 'heitä sipulit pannulle' kuulostaa liian simppeliltä.

Okkei, possut alkavat pikkuhiljaa ruskistua näpsäkästi. Kauhun hetki. Vehnäjauhot, mitä helv.. what happened to valmiskastikkeet? Ei hätää, me hoidetaan tämä. Laske lämpöä levyllä, lusikoi jälleen taidokkaasti n 4 ruokalusikallista vehnäjauhoja puuterimaisesti levittäen. Ja joo, ruokalusikka on se millä syöt soppaa, ei se millä fiinisti närpit kakkua tai sekoitat kaffetta aikuisten kutsuilla. Sekoita muutama minuutti, sitten lorautat puolisen lidukkaa vådaa sekaan. Ja eikun sekoittaen, kunnes gurmeekokonaisuus kiehahtaa. Sitten pannaan laittaen hautuumaan miedolle lämmölle siihen noin tunniksi. Cool, ei paha, eihän? Käy peilin edessä. Toista itsellesi, mä, osaan, pystyn ja kykenen! 

Käy netissä, kunnes huomaat että kiire on luokkaa 'eiedesrauhallistarommipaukkuakokille'. Ota kuorimaveitsi käteen, ota viekas ilme ja imitoi Zorroa, ilmaan kuorimaveitsella zetoja viiltäen. Riisu sankarin viitta, ja nöyrry kuorimahommiin Siiklien pariin. Potut kuorittu, halkaise snadisti pienemmiksi, ja levylle kiehumaan. Muista sekoitella ylpeydellä possusettiä aika ajoin.

Allrightythen, sanoisi Pet detective. Perunaosasto valmiina, smööri esille. Survo. Reippahasti voita pottuihin. Maitoakin, tietysti. Eli kuppi mikroon, anna mikron kellon käydä n. 0:01 - 0:03 välillä, ja jätä vähän etäisyyttä. Syöksy ja sammuta mikro juuri ennen räjähdystä. Valitse vapaasti rooli, olet joko käsittämättömän nopea ninja, tai Bond/Jack Bauer, joka on juuri pelastanut maailman. Lämmintä maitoa riittävästi, emme halua muusista kokkareista skeidaa tai tapettiliisteriä.

Possusettiä olemme hoivanneet hellästi tunnin ajan, nyt viimeistellään vielä suolalla, pippurilla, ja reilulla tujauksella sinappia. Matin Mainio sinappi on erittäin suositeltavaa. Parin desin ruokakerma kehiin, ja nopea kiehautus. Sweet. Huomaa ohjeista, että possusetin viimeistely piti tehdä ennen muusin liisteröintiä, jotta se voisi vielä..  vetäytyä? Ei, vaan levätä jälkilämmöillä. Noh, näillä eväillä.

Skidit saapuneet koulusta, 'iskä, nälkä!!' Hienoa, iskä onkin vääntänyt tänään semmoiset setit että.. 'ai, ei siis ookaan mikään kova nälkä...'    However, mätöt maistui, ja maistui koko perheelle. Eli onnistunut setti. Toki mausteita olisi saanut olla enemmän. Kysy vielä illalla miltä maistui, olihan hyvää, olihan?

Harvemmin tulee possua tähän tapaan väänettyä. Perusgrillauksessa toki, silloin kun rommi/härkä yhdistelmä ei ole tulilla. Mutta siis onnistui ja melko hyvin vielä. Ole siis sinäkin iloinen ja ylpeä että osasit auttavasti valmistaa niinkin monimutkaisen ja vaikean ruuan kuin soosia ja muusia.